Mutaa

Kolmas viikkoni taalla on aluillaan ja koko ajan sujuu paremmin. Allissan kanssa on valilla vahan vaikeaa. Han kun on asunut aika kauan yksin, niin kaikki pitaa olla juuri siina jarjestyksessa kun on aina ennenkin ollut. Mutta ma yritan sopeutua, muistaen, etta han tarjoaa mulle kodin ja ruokaa. Vaikeinta on ehka ollut tottua siihen, etta mua kohdellaan paljon ennemman kuin lasta kun Suomessa. Mutta siihen voin varmasti vaikuttaa omalla kaytoksellani.
Koulussa alan tutustua ihmisiin paljon paremmin. Koska meidan koulussa on niin paljon kansainvalisia oppilaita (melkein kaikki saksalaisia), ei musta olla erityisen kiinnostuneita, kaikki vaan kysyy multa, etta miten kiroillaan saksaksi. Opetin eraalle tytolle kunnon suomalaisen kirosanan, ja hanen mielestaan se kuulostaa romanttiselta.
Luonto taalla on alyttoman kaunista nain talvellakin. Kasvusto on kauneinta, mita olen koskaan nahnyt ja lapitunkemattoman tiheaa. Vesi on puhdasta ja vuoria on joka puolella.
Nain elamani ensimmaisen rugbypelin, oli kylla mielenkiintoista. Fyysisempaa kuin amerikkalainen jalkapallo, ja ainoat suojat hammas- ja alasuojat. Jatkat painii mudassa ja kasautuu toistensa paalle, voi sita testosteronin maaraa. Tuntuu, etta pitaisi sanoa, etten pitanyt koko touhusta, koska se oli niin vakivaltaista, mutta kylla sita oli kiva seurata. Niin elaimellista menoa en ole nahnyt varmaan koskaan. Urheilu on muutenkin valtava osa elamaa taalla. Lahes kaikki pelaa jossain joukkueessa. Siksi huomaan vahan nolostuvani, kun pitaa selittaa, etta en ma oikein noista joukkuelajeista...
Vaikka vielakaan taalla ei ole helppoa, nyt voin sanoa olevani onnellinen. Asiat lutviutuu ja uin yhteison jaseneksi pikkuhiljaa. Mulla on jopa kirjastokortti, mita mulle ei ole edes Hameenlinnassa. Tekemista loydan pikkuhiljaa. Taalla on paljon pienia seurakuntia, yritan katsella millaista "tarjontaa" niilla on.

G'day, mates

Tosiaan, hengissa olen selvinnyt, vaikka viikko sitten en sita uskonutkaan. Matkattuani 36h ja (linnuntieta) 20 000km, olin melko jarkyttynyt, kun perille paasin. Kaikki tuntui ihan kamalalta ja halusin vaan akkia mihin tahansa muualle. Nyt olo on parempi, vaikka olen aivan pihalla aivan kaikesta.

Mun HostMum Allissa on ihan mukava. Pitaa alkaa tottua siihen, etta mua kohdellaan kotona, koulussa ja jokapuolella paljon enemman kuin lasta kun koti-Suomessa. Mun japanilainen "sisko" Kanako on pieni ja sopo, vasta 15. Asun Motuekan pikkukaupungissa etelasaaren pohjoisosassa. Kotini on muutaman kilometrin paassa koulusta ja keskustasta. Kun olin viela Suomessa, kaikkia Uuteen-Seelantiin tulevia vaihto-oppilaita kehotettiin varautumaan siihen, etta sisalla taloissa on talvella kylmempi kuin eurooppailaisissa taloissa yleensa. Ajattelin etta whatta heck, mahan olen suomalainen! Ei siella voi olla kylmempi kuin taalla, ei ne siella tiedakaan, mita kylma on. Vaarassa olin. Talot ovat sisalta jaakylmia. Paivisin ulkona on parhaimmillaan ehka 13 astetta, oisin on pakkasta. Talojen seinissa ei ole mitaan eristeita, joten kun ulkona on kylma, on sisalla kylma. Kun herasin tanaan, oli ikkunani jaassa. Sisapuolelta. Samanlaista on kuulemma jokapaikassa taalla.

Kouluni on Motueka High. Meininki on ihan erilaista, kun suomalaisessa lukiossa. Oppiaineita on vaan muutama ja tunneilla on loysaa. Vaikka opettajia pitaakin kutsua Mr., Mrs., Ms., sir tai ma'am, on kaikki opet mukavia ja rentoja. Laksyja ei tule juuri koskaan. Olen year 12-oppilas, joten mun taytyy pitaa koulupukua. Koulupuku on ihan ok, harmaa ruudullinen vekkihame, sininen pusero ja kauluspaita. Koulupukuun liittyy tiukkoja saantoja, mutta niita ei oikein valvota, varsinkaan nyt talvella, kun on kylma. Koulupuvun kanssa pitaa olla mustat nahkakengat, joten monet tytot kayttavat "tyylikkaita" mustia skeittikenkia kouluhameen kanssa.

Uusi-Seelantilaiset (eli kiwit) on todella mukavia. Kaikki hymyilee, on positiivisia ja kiltteja ja aina avuliaita. Suiomalaisena olen tottumaton tallaiseen. Kun menin tuossa eras paiva elektroniikkakauppaan, oli myyja niin kohtelias ja avulias, etta luulin sen flirttailevan mun kanssa.

Elossa

Taalla. Hengissa. Nyt paasin ensimmaista kertaa koneelle. Kaikki on ihan hyvin. Olen oikeastaan ensimmaisen viikon aikana ollut vaan kotona, koulussa ja tavaratalossa. Ihan pihalla kaikesta ja sairaan vasynyt, mutta pahin alkushokki on jo ohi. Kylla se tasta pikkuhiljaa. Kirjoitan pian lisaa. Ne, jotka mun sahkopostiosoitteen tietaa, kirjoittakaa mulle meilia, niin saan teidan osoitteen. Laittakaa miel. mukaan myos perinteinen postiosoite, jos joskus haluatte saada kortin.

Se on menoa nyt

Tänään vielä keräännyttiin useimpien ystävien kanssa heittämään viimeisiä jäähyväisiä. Monelle olen varmaan 4-5 kertaa sanonut ne "viimeiset" hyvästit, mutta nämä todella olivat ne viimeiset. Kaikkia tulee kova ikävä, olo on hieman haikea, muttei surullinen. Haluan niin kovasti lähteä. Seuraavaa tekstiä kirjoittelen sitten periltä, kenties saisin mukaan vähän jotain uutta ja mielenkiintoisempaa. God bless y'all, you're always on my mind.

Entä jos

Kävin tänään allekirjoittamassa vakuutusyhtiössä paperin, jonka mukaan omaiseni saavat 5000 euroa, jos kuolen matkani aikana. Että jospa se benji-köysi sittenkin katkeaa.

Polttaa polttaa

Kauhea matkakuume. Päivisin lähinnä turhauttaa ja öisin iskee paniikki. Vielä reilu kymmenen päivää enkä millään jaksaisi odottaa. Sain kuulla, että mulla on NZ:ssa ainakin jonkin aikaa japanilainen "sisko", joka on vuoden nuorempi. Ihan kiva juttu, the more the merrier. Koko ajan tuntuu, että pitäisi tehdä jotain matkaa varten, mutta ei ole enää mitään järjesteltävää. Pakkaaminen on vasta aluillaan, mutta sen nyt ehtii. Huoneen voisi toki järjestää sellaiseen kuntoon, että sen kehtaa vuodeksi jättää muiden näkyville.
Olo on ollut melkoisen yksinäinen, kun kaikki on Ranskassa tai töissä tai jollain muulla verukkeella ei halua tavata mua. Tällaistako tämä kesä aina on. Ensi kesäksi pakko hankkia töitä ja kauheasti muuta menoa.