tiistai 31. heinäkuuta 2007

Mutaa


Kolmas viikkoni taalla on aluillaan ja koko ajan sujuu paremmin. Allissan kanssa on valilla vahan vaikeaa. Han kun on asunut aika kauan yksin, niin kaikki pitaa olla juuri siina jarjestyksessa kun on aina ennenkin ollut. Mutta ma yritan sopeutua, muistaen, etta han tarjoaa mulle kodin ja ruokaa. Vaikeinta on ehka ollut tottua siihen, etta mua kohdellaan paljon ennemman kuin lasta kun Suomessa. Mutta siihen voin varmasti vaikuttaa omalla kaytoksellani.
Koulussa alan tutustua ihmisiin paljon paremmin. Koska meidan koulussa on niin paljon kansainvalisia oppilaita (melkein kaikki saksalaisia), ei musta olla erityisen kiinnostuneita, kaikki vaan kysyy multa, etta miten kiroillaan saksaksi. Opetin eraalle tytolle kunnon suomalaisen kirosanan, ja hanen mielestaan se kuulostaa romanttiselta.
Luonto taalla on alyttoman kaunista nain talvellakin. Kasvusto on kauneinta, mita olen koskaan nahnyt ja lapitunkemattoman tiheaa. Vesi on puhdasta ja vuoria on joka puolella.
Nain elamani ensimmaisen rugbypelin, oli kylla mielenkiintoista. Fyysisempaa kuin amerikkalainen jalkapallo, ja ainoat suojat hammas- ja alasuojat. Jatkat painii mudassa ja kasautuu toistensa paalle, voi sita testosteronin maaraa. Tuntuu, etta pitaisi sanoa, etten pitanyt koko touhusta, koska se oli niin vakivaltaista, mutta kylla sita oli kiva seurata. Niin elaimellista menoa en ole nahnyt varmaan koskaan. Urheilu on muutenkin valtava osa elamaa taalla. Lahes kaikki pelaa jossain joukkueessa. Siksi huomaan vahan nolostuvani, kun pitaa selittaa, etta en ma oikein noista joukkuelajeista...
Vaikka vielakaan taalla ei ole helppoa, nyt voin sanoa olevani onnellinen. Asiat lutviutuu ja uin yhteison jaseneksi pikkuhiljaa. Mulla on jopa kirjastokortti, mita mulle ei ole edes Hameenlinnassa. Tekemista loydan pikkuhiljaa. Taalla on paljon pienia seurakuntia, yritan katsella millaista "tarjontaa" niilla on.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä se kunnon suomalainen kirosana sitten oli? T. Aslak Vastaa irc-galleriassa

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tuli mieleen heti yks kirosana, jota oon pärryyttäny tässä viiem päivien aiikana aika ahkerasti, mutta ehkä kyseessä ei olukkaan se, ku se ei oo millään tavalla romanttinen... Kyllä käy kateeks sen luonnon puolesta, täällä sataa ja on tasasen harmaata, vaikka kesä onkin.

Anonyymi kirjoitti...

tidiidi. kuulostaa jännältä. vieläkin ehkä ihan pikkusen katkera, kun itse en sinne pääse vielä aikoihin käymään, jos koskaan. Pidä pää pystyssä ja kaikkea hassunhassua. T. Emppu (:

Anonyymi kirjoitti...

hyvä että menee hyvin. en nyt keksi mitään kauhean syvällistä sanottavaa, mutta ehkei se haittaa(toivottavasti). lähden tänään riparille isostelemaan ja saa nähdä mitä siitäkin tulee..:D pärjäile! T. Caroline

Anonyymi kirjoitti...

Noloa. Mä luulin kommentoineeni tätä jo aikasemmin, mutta jokin mystinen voima poisti mun kirjotukseni.

Pakko sanoa, että mä en keksi näihin tosiaan mitään sanottavaa, mut sää sanoit vaan että nää kommentoinnit oli sitä varten, että tiedät, et sun tekstei luetaan. Niiii.

Moi.

Unknown kirjoitti...

Kiva kuulla että alat sopeutua sinne... älä kuitenkaan muutu kiiviksi ja älä ala harrastaa rugbyä.

Anonyymi kirjoitti...

Jonna tässä toitottelee. :) Uuh... Kuulostaa varsin miehiseltä peliltä tuo rugby. Älä nyt kuitenkaan mene 100m lähemmäs niitä elukoita, vaikka ne hurjan sexyiltä voi näytääkin. ;D Joo, anteeks. Pitäisköhän mun, muiden kommentoijien joukossa, sanoa että en varmaankaan keksi mitään kovin hienoa kommentoitavaa. Ja kyllähän suomalaiset kirosanat on aika romanttisia. Mieti jos saat ystävänpäiväkortin jossa on isolla "PERKELE" ja sydän alla. Ois se kyl mun mielestä ihan jees kortti. :D Enivei. Sinua kaivataan Kaaren. <3 Kirjoittele pian lisää. Ja kyllä se perhe-elämä siitä suttaantuu. Ehkä ne huomaa jossain vaiheessa että sä et ole ihan lapsonen enää. :) VIIHDY!

Anonyymi kirjoitti...

Voisit tuoda mulle kiiwin sieltä...tarkoitan siis sitä LINTUA enkä suinkaan alkuperäisasukkia. Sain tässä vähän aikaa sitten sähköpostin Markukselta, se oli päässy suureen lännen maahan. Ihan tyhmää että te ootte poissa kun koulut taas alkaa.