Voitte unohtaa onnentoivottelut. Josh a.k.a. Skinny White Boy a.k.a. El Bastardo jatti mut torstai-iltana. Tekstiviestilla. Vuorokauden olin hajalla ja mietin, etta enko taaskaan kelvannut. Sitten paatin, etta luusereiden peraan en itke.Totta kai jatetyksi tuleminen sattuu, mutta hei ihan oikeasti. Ma ansaitsen jotain vahan parempaa. Paa pystyssa eteenpain.
Oltuani taalla nyt reilun kuukauden lienee aika hieman kertoa, missa oikein asun. Kotikaupunkini Motueka sijaitsee etelasaaren pohjoisrannikolla, lahin "suuri" kaupunki on Nelson noin tunnin ajomatkan paassa. Kaupunkia reunustaa vuoret lahes joka puolelta. (Toisaalta mun vuoret saattaa paikallisille olla vain kukkuloita.) Motuekassa on nain talvisaikaan asukkaita ehka noin kymmenen tuhatta, kesaisin luku tuplaantuu. Kaupungin halki kulkee melko vilkkaasti liikennoity High Street jonka varrella on oikeastaan kaikki. Nain pieneksi kaupungiksi keskusta on monipuolinen, ravintoloita kymmenia ja kaikenlaisia pikkuputiikkeja, joista kotoinen Hameenlinna voi vain uneksia. Iltapaivisin paakadun varimaailma muuttuu siniseksi ja harmaaruudulliseksi kun Motueka High Schoolin oppilaat valtaa kaupungin. Oli vuorokaudenaika mika tahansa on vaki liikkeella yleensakin melko nuorta, rollaattorikansaa ei juuri nae. Oma lukunsa on kaupungin lukuisat varipilkut, erilasten vaihtoehtoisten elamantapojen kannattajat. Oma suosikkini on Donut Guy, ranskalaisen nakoinen barettipainen nuorukainen joka myy donitseja kojusta ja juttelee ohikulkijoiden kanssa. Harva se paiva kavelee vastaan kunnon ruohopollyssa olevia rastafareja, joilla polvet notkuu ja reggae soi. Hippeja on jos jonkinlaisia, yleensa niilla on kumisaappaat jalassa, ja ne ajaa pakua, jonka peruutuspeilissa roikkuu unisieppari. Oljysheikin nakoisia turbaanihemmoja loytyy myos. Noin viikko sitten oli supermarketin parkkipaikalla kuorma-auto, jonka takaosa oli pieni, hevoskarrymainen violetti talo. Peraan oli ripustettu lasten polkupyorat. Viritelma kuului selvastikin kiertolaiselamantavan omaavalle perheelle.
On ollut hieno saada kokea pienen maalaisyhteison hyvat puolet. Kadulla kavellessa tuntemattomat tervehtivat ja joskus juttelevat muutaman sanan. Kouluun kavellessa saattaa joku aivan hyvin tulla hevosella vastaan. Ihmiset tuntevat toisensa ja huolehtivat toisistaan. Jos jollekin sattuu jotain, se henkilo ei jaa anonyymiksi vaan on joku, jonka ihmiset tuntee ja jolla on nimi. Kun motuekalaisen vanhan pariskunnan talo ryostettiin, koulussamme jarjestettiin kerays heidan hyvakseen. Motuekassa on paljon sellaista hyvaa, jota haluaisin nahda jokaisessa kaupungissa ympari maailmaa.
Mainitsin aiemmin, etta mua kohdellaan taalla paljon enemman kuin lasta kuin Suomessa. Nyt voin antaa loistavan esimerkin. Kun aloin seurustella Joshin kanssa, kotona otettiin kayttoon uusi saanto, ns. avoimen oven saanto. Jos Josh on meilla, me ei saada olla mun huoneessa, vaan meidan pitaa olla jossain missa Allissa voi nahda meidat, eli toisin sanoen olohuoneessa tai keittiossa. Tama taitaa olla niita saantoja, joista ei neuvotella. Kulttuurierot astuu tassa kohdin peliin, ja Allissan uskonnollisuuskin lienee vahva tekija. Musta (suomalaisena) koko saanto on naurettava. Ihan kuin olisin 11 enka tietaisi, mita teen. Kaytannossa tama saanto tarkoittaa sita, etta tulen viettamaan melko paljon aikaa Joshin kotona. Sita kun ei onneksi ole kielletty.
Enpa todellakaan ole ahkerin bloginkirjoittaja. Saattanee osin johtua siita, etta tietokone kotona on melkoisen hidas, Windows 95, eika sen kanssa tee mieli kauhean usein tapella. Tunnen elaneeni nyt lahes kuukauden jonkinlaisessa informaatiotyhjiossa, kotiini kun ei tule sanomalehtea, eika siella ole televisiota. En ma koe telkkaria kauheasti kaipaavani, mutta olen tottunut katsomaan kympin uutiset tietaakseni suurinpiirtein mita maailmalla tapahtuu.
Sitten kaikkeen, mita on tapahtunut. Noin viikko sitten oltiin Allissan ja Kanakon kanssa reisussa, ajettiin rannikkoa pitkin etelaan, ensin Christchurchiin ja sitten Timarun kaupunkiin. Reissun syy on pitka juttu, mutta lyhyesti sanottuna Allissa kay Timarussa joka kuudes viikko tapaamassa entisia kasvattilapsiaan, joiden huoltajuutta han yrittaa saada. Automatkat oli parasta koko reissussa, paasin nakemaan vuoristoa ja uskomattoman monipuolista luontoa. Kasvusto ymparilla saattoi ensin olla tiheaa sademetsaa ja vartin paasta kuivaa vuoristomaisemaa. Kylla tama on uskomattoman kaunis maa. Elin siina luulossa, etta jokapuolella hyppii kaikenlaisia endeemisia nisakkaita, joita ei muualla nae, mutta vaarassapa olin. Uudessa-Seelannissa on tasan kaksi alkuperaista nisakaslajia, molemman lepakoita. Kaikki muut nisakkaat on tuotu tanne jostain muualta. Reissumme aikana nain enemman lampaita kuin koko aiemman elamani aikana yhteensa ja pikkuisia vastasyntyneita ihan hirveasti. Elaimille ei taalla ole mitaan erityisia talleja tai navettoja. Jos on liian kylma, niin pitaa vaan toivoa, ettei koko lauma palellu kuoliaaksi.
Sitten vahan koulusta. Alan sopeutua, vaikka muutamissa aineissa olenkin ihan pihalla. Biologiassa kasitellaan geeneja sun muuta sellaista, vaikeinta siina hommassa on sanasto. Mun matikan ryhma sen sijaan on pelkka vitsi. Kaikki varsinaiset year 12- matikan ryhmat on taynna, joten mut laitettiin eraanlaisen lyhyen matematiikan ryhmaan. Nelisen viikkoa olen nyt siella ollut ja joka ikinen tunti on tehty lahes samaa asiaa. Talla viikolla siirrytiin trigonometriaan, tehdaan ihan alkeita, eli samaa mita Suomessa seiskalla. Ilmeisesti tama ryhma on sellaisille, joilla on suuria ongelmia matikassa. On kuitenkin ihan kiva, etta on voinut siirtaa painopistetta koulusta vahan muualle.
Paras oppiaine on OutdoorEducation. Meidan opettaja, Mr. Russek on uskomattoman rento ja mukava. Muutama viikko sitten oltiin ryhman kanssa caving eli suomeksi kiipeiltiin kosteissa ja ahtaissa luolissa. Selvisi ainakin se, ettei mulla ole klaustrofobisia taipumuksia. Mun kasitys luolista on aina ollut se, etta ne on jarkyttavan kokoisia kivimuodostelmia, joissa on vetta pohjalla ja joka askel kaikuu. Aika korjata sitakin kasitysta. Se luola, johon angettiin, oli todella ahdas. Kun oltiin jonkin aikaa siella rammitty, saatiin koko porukka kasaan eraanlaiseen pieneen aukeamaan. Mr. Russek sitten kysyi, etta arvatkaa, mihin mennaan seuraavaksi. Joka ainoa osoitti kohti suurehkoa kaytavaa edessa pain. Russek totesi, etta ehei ja osoitti jotakin, joka naytti olevan luolan seinama. Tarkemmasssa tarkastelussa sielta paljastui pikkuruinen kaytava, josta oli tarkoitus ankea. Kylla oli hoikka olo sen jalkeen, kun siita lapi selvisin.
Talla viikolla oltiin OutdoorEd-ryhman kanssa vaelluksella. Nukuttiin yo teltassa ja kaikki muut paleli, paitsi mina. Olen saanut tarpeekseni kylmasta, joten puin paalle nelja lampokerrastoa ja melkein kaiken, mita mulla oli mukana. Nukuin yoni mukavasti ja kylla oli kiva kuttuilla muille seuraavana aamuna. Vaellusreissun kohokohta oli bush bashing, eli tihean kasvuston lapi tunkeutuminen sielta, missa ei mitaan polkuja ole. Monesti teki vaan mieli pysahtya ihastelemaan THS-maisemia, mutta aikaa ei ollut turhan paljoa.
Olen saanut mahdollisuuden tutustua tarkeaan nuorisokulttuurin osa-alueseen, seurusteluun. Josh koulusta pyysi mua ulos ja ollaan nyt seurusteltu jonkin aikaa. Suomen tytto ei turhia aikaillut tassa poikaystavan hankinnassa. Olin ihan jarkyttavan ihastunut Joshiin ennenkun se pyysi mua ulos. Ensimmaista kertaa elamassani tajuan, miten piinaavaa on istua luokassa sellaisen lahella, johon on todella ihastunut. Se yksityiskohdista, nyt ollaan yhdessa ja Josh on aivan loistotyyppi. Seurustelu taalla on aika mielenkiintoista. Kun mennaan ulos jonnenkin, niin jatkat tosiaan maksaa ihan kaiken. Maailmani nayttaa talla hetkella positiivisen vaaleanpunaiselta, ja yhtakkia viihdyn taalla paljon paremmin.
Kiitos kaikille kommenteista ja sahkoposteita, vastailen niihin pikkuhiljaa. Mielellani kuulen myos, etta mita sinne kuuluu.
