Sea Kayak Expedition

Aloittelen kahden viikon lomaa palattuani neljan paivan melontareissulta. Tiedatte varmaan, etten ma ole koskaan ollut mikaan kauhean innokas eraihminen, ei ehka niinkaan innokkuuden kuin mahdollisuuksien puutteesta. Tai mahdollisuuksiahan loytyy, jos niita etsii. Joka tapauksessa, se muuttuu nyt. Kaikki hienoimmat kokemukseni taalla on tapahtuneet retkeilymeiningilla.
Tiistaiaamuna lahdettiin reissuun kolmenkymmenen oppilaan ja parin opettajan voimin, yhteensa parikymmenta kajakkia. Eipa siina paljoa kyselty, etta oletko melonut ennenkin, vaan pikkuruinen opastus, suoraan kajakkiin ja menoksi. Siinapahan oppii matkalla, jos ei ennen osannut. Melojaparikseni olin jo aiemmin napannut nuoren herran nimelta Travis. Tama osoittautui hyvaksi vedoksi, silla Travisilla on oma kajakki, joten taitoa loytyy ja lisaksi han on alyttoman hauskaa seuraa. Mainittuani kerran, etta olisi hauskaa, jos koko elama olisi musikaali, Travis viihdytti mua sepittamalla lauluja koko loppumatkan. Reittimme kulki pitkin rannikkoa, pitkin Abel Tasmanin luonnonpuistoa, jota motuekalaiset kutsuu takapihakseen. Melottiin melko pitkia paivia, joka ilta oli kiva paasta nukkumaan. Sentin paksuinen retki patja on siita kateva, ettei tee aamulla juurikaan mieli loikoilla. (Kohtuumarka teltta edesauttoi myos sita nousemista.) Vaikka kaikki kamat oli kuinka pakattu vesitiiviisiin pakkauksiin ja muovipusseihin, ei kuivia vaatteita juuri missaan vaiheessa paalleen saanut. Se ei onneksi haitannut, silla joka paiva oli aurinkoista ja lamminta. Tyynta suurimmaksi osaksi, paitsi toiseksi viimeisena paivana, jolloin melottiin kaikista pisin patka. Kohtalainen aallokko ja suoraan vastatuuleen. Sai meloa ihan hulluna, ettei alkanut valua taaksepain ja paastakseen eteenpain viela hullummin. Matkan kulinaristisista elamyksista sen verran, etta nalkaa ei tarvinut nahda enka varmasti paasyt vahingossa laihtumaan.
Maisemat oli tietenkin aivan uskomattomat, voiko muuta olettaa. Turkoosia vetta, sademetsaa ja valkoisia hiekkarantoja. Seudun elainkunta teki tuttavuutta, hylkeet oli leikkisalla paalla ja uiskenteli ihan vieressa. Nyt reissun jalkeen hartiat on jumissa ja kadet rakoilla, jalleen yksi elamani hienoimpia kokemuksia takana. Nyt ymmarran, miksi niin moni uusiseelantilainen ei ole koskaan kaynyt ulkomailla. Miksi pitaisi, kun oma maa on nain uskomattoman kaunis. En osaa oikein kokemustani muuten kuvailla, kun sanomalla, etta kuka voi olla uskomatta Jumalaan nahtyaan tallaista.

Tama ei jaa tahan. Erajormautuminen alkakoon.