perjantai 25. tammikuuta 2008

Lampaan irtiotto

Olen tassa nyt pitanyt Motueka Baptistia omana hengellisena kotina. Nyt yhtakkia silmani ovat avautuneet sille, kuinka paljon mataa siinakin kirkossa on. Olen ollut kuin mikakin aivoton lammas ja mennyt hyvaksyntaa hakiessa muiden perassa. Mikapa ihmisella sen suurempi tarve kuin kuulua porukkaan. Nyt on lopulta palanut kaami tekopyhyyteen!

Kirkossamme kaikilla tuntuu olevan ainakin kielilla puhumisen armolahja ja aaneen julistamaton kilpailu (ns.) armolahjojen runsaudesta itse kullakin on kova. (Sulkeissa oleva "ns.", koska en usko suurimman osan naista olevan Jumalalta peraisin.) Aina yleisen rukouksen aikana suurin osa mutisee kielilla ainakin niin kovaa, etta naapurit kuulee ja tajuaa, etta tassa on nyt tosi uskova vieressa istumassa. (Kielien tulkintaa ei tietenkaan ole.) Jos ei mutista kielilla, niin sitten ainakin hymistaan rukouksen aikana jotain tyyliin: "Mmm, thank you Jesus. Halleluja, thank you Lord." Ma kun olen aina oppinut, etta on epakohteliasta puhua toisen paalle ja mutista omiaan toisen puhuessa. Koko jumalanpalvelus on yhta ylistysta, mitaan muuta kun ylistysbiiseja ei koskaan lauleta. Jengi laulaa kadet kohotettuina ja kasvoilla autuas ilme. Pastori kaskee antaa Pyhan Hengen virrata ja siina sitten seistaan naama autuaana Pyhaa Henkea fiilistellen varmaan vartti. Milloin kristinuskosta tuli joku tunne tai kokemus?

Aina vaan fiilistellaan. Kun kokoonnutaan tyttojen soluun (eli tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan), rukoillessa pitaa tietenkin laittaa joku tunteita esiin manipuloiva nyyhkisylistys soimaan ja siina sitten kohotellaan kasia ja ylistetaan ja oikein tunnetaan Jumalan lasnaoloa. Ihan ufoa evankelisluterilaiselle. Kylla on monesti tullut mieleen oman seurakunnan jumikset ja nuorten illat, niissa ei ainakaan kukaan teeskentele tai painosta "ottamaan Jeesusta vastaan." Ongelmiin saa oikeata apua, kun taas taalla on vastaus kaikkeen "Jeesuksen sydameen ottaminen."

Asioita, joita pidetaan yleisina kristillisina arvoina ei voi oikein kyseenalaistaa, eika niista saa keskusteluakaan aikaan. Kristityt kayttavat usein ilmaisua "vain kuolleet kalat uivat virran mukana." Mita muuta kuin myotavirtaan uimista on kristityn yhteison normien lammasmainen hyvaksyminen sen enempaa kyseenalaistamatta?

Tekstista tuli ehka vahan liian rankka, mutta mua todella arsyttaa. Tosi asia on se, etta tassa kirkossa tulen varmaan jatkossakin kaymaan, ihan vain siksi, etta siella suurin osa mun ystavista on. (Myotavirtaan, myotavirtaan...) Olen nyt ymmartanyt, etta ma en Jumalaa minkaan kirkon opeista suoraan loyda vaan mun on tehtava etsintani itse.

torstai 24. tammikuuta 2008

Valiaikatiedote

Vaikka joku voisi luulla toisin, blogini viimeaikainen hiljaiselo ei johdu armottomasta kesabiletyksesta ja siita, etten olisi koneen aarelle ehtinyt, vaan siita, ettei mitaan kirjottamisen arvoista ole mielestani ollut. Muutaman viikon oli reissaamassa saaren itarannikkoa ristiin rastiin. Taas tuli kaytya lahempana Etelamannerta, melkein Uuden-Seelannin etelakarjessa. Matkan aikana sain uusia ystavia, nain albatrosseja (myoh. huom: lisaa aan pisteet) ja eraalla venereissulla havaitsin, ettei se Tyynimeri mitenkaan kovin tyyni ollut. Enempaa en matkakertomuksellani tylsistyta, mielenkiintoisen matkakuvauksen kirjoittamiseen olen aivan liian keskinkertainen kirjoittaja.

Kesaloma jatkuu yha ja kuuma on. Onneksi mummolla on naapurissa uima-allas. Olen saanut tarpeekseni lohoilysta (tylsaa!), onneksi koulu jatkuu muutaman viikon paasta. Olen tehnyt moraalisen paatoksen opiskella tana vuonna ahkerammin. Viime vuonna en saanut mitaan aikaan, en tunne oppineeni juuri mitaan, ja se harmittaa. Kaytin vahan turhan tehokkaasti mahdollisuuden kerrankin ottaa vahan rennommin. Hikarointia yritan tanakin vuonna valttaa, mutta aivan varmasti teen enemman hommia.

Kaveritilanteeni on talla hetkella ihan riittava, vaikka eihan mulla mitaan kotoiseen kaveriporukkaan verrattavaa ole. Silti olen ihan tyytyvainen, en ole yksinainen. Saksan poika Marius taitaa olla parhaita ystaviani talla hetkella. Mitaan ikuisia sydanystavia en taalta olettanutkaan loytavani, kunhan on mukavia kavereita, joiden kanssa viettaa aikaa. Kiivitytoilla on yha ne samat tiiviit kaveriporukkansa, niihin en enaa edes yrita ankea. (Sitapaitsi useimmat kiivijatkat on paljon mukavampiakin.)

Perheessa sujuu kaikki hyvin. Kanako, joka oli "siskoni" Allissan luona ja asui jonkin aikaa muualla, tulee myos tanne Bensemannien luokse loppuajaksi asumaan. Todella jalomielista Bensemanneilta, silla heidan ei aluksi pitanyt ottaa luokseen yhtakaan vaihtaria.

Niille, joita kiinnostaa vaihtarilaskiytymiseni, voin kertoa, etta olen saanut pudotettua kahdeksasta lisakilosta viiteen. Sekin on viela liikaa, mutta alaspain pyritaan. Kayn nyt koululla uimatreeneissa kolme kertaa viikossa ja lisaksi useana aamuna omin pain uimassa kuudesta seitsemaan. Taalla on musta tosi hienoa, etta nainkin "vanhana" voi alottaa jonkin urheilulajin, Suomessa se on vahan niin, etta joko alotit ala-asteella tai sitten et ollenkaan. (Mun saalittavista aikuisbalettiyrityksista ei sitten puhuta!) Lisaksi olen pyoraillyt ja lenkkeilyt jonkin verran, etta ainakaan liikunnan puutteesta lihominen ei johdu.

Olen nyt ollut taalla yli kuusi kuukautta, eli puolivali on jo takana. Pelottaa, etta heti, kun olostaan alkaa todella nauttia, aika hujahtaa ohi pikavauhtia. Aika paljon olen muutoksia itsessani ja ajatusmaailmassani havainnut, vaikken tiedakaan, onko ne normaaleja ian myota tapahtuvia muutoksia vai vaihtarivuoden aikaansaannoksia. Tunnistan omia heikkouksiani paljon entista paremmin, ja sehan on hyva, koska sitten niille voi tehdakin jotain.

perjantai 4. tammikuuta 2008

Hello goodbye

Chrissy, josta oli etenkin parin viime kuukauden aikana tullut mun paras ystava taalla, lahti eilen kotimatkalle Saksaan. On ihmeellista, kuinka nopeasti voi perustaa vahvoja ystavyyssuhteita. Chrissyn ja mun tapauksessa se johtui varmaan samanlaisista elamanarvoista ja tietenkin siita, etta ollaan vaihtareina yhta alieneita taalla Motuekassa ja saatiin tukea toisistamme. Tietenkin puhuttiin siita, kuinka kaydaan toistemme luona lahivuosina, muistaen, kuinka pelottavan helppo on menettaa yhteys johonkuhun, joka nyt tuntuu tosi tarkealta henkilolta ja ikuiselta ystavalta.

Koko vaihtarivuosi on taynna tutustumisia ja jaahyvaisia. Olen ymmartanyt, etta laheisten ystavien maara on rajallinen. Kavereita voi olla kymmenia. Tosiystavia, jotka tietaa missa oikeasti menet, ei kovinkaan montaa. Ystavista aidosti valittaa, kavereiden kanssa on kiva hengata. Tulee huono omatunto nain sanoessa, mutta ei yhdella ihmisella riita energiaa kaikkien murheista valittamiseen. Siina ehkapa merkittava vaihtarivuoden opetus! Toinen tarkea opetus lienee se, ettei kaikkia voi aina miellyttaa. Itavaltalainen Fabian ei suostu puhumaan mulle, koska luulee, etta neuvoin sen tyttoystavaa Judithia jattamaan sen, mita en siis tietenkaan tehnyt (joo, pitka juttu). Ennen mua stressasi ihan kauheasti, jos huomasin, ettei joku tykkaa musta tai on mulle vihanen. Nyt ei haittaa juurikaan, varsinkin, kun tiedan olevani syyton.

Nyt varmaan mietitte, etta minkakohanlaisen haikailemattoman Kaarenin saatte takaisin...

tiistai 1. tammikuuta 2008

Nousevan auringon maa (Eiku...)

Talla kertaa toivotin uutta vuotta tervetulleeksi vahan erilaisella tavalla. Noustiin aamulla viidelta katsomaan auringonnousua. Nain maailman ensimmaisten ihmisten joukossa auringon nousevan vuoteen 2008. Tallaisina hetkina sita aina mietin, etta kuinka tajuttoman kaukana kotoa olenkaan.

Toivotan kaikille oikein onnellista ja rauhallista uutta vuotta 2008. Puolen vuoden paasta nahdaan jo.