Sain lentoliput kotimatkalle, kotiinpaluusta tuli todellisuutta.
British Airways Flight 794
Arriving at Helsinki-Vantaa
Sunday 6.7.2008 at 5.25 pm
Kuka jarkkaa vuosikymmenen kotiinpaluubileet 7.7?
Alle seitseman viikkoa jaljella. Ei silla etta laskisin.
Laiskuuttani kai en ole jaksanut tanne mitaan kirjoitella. Takana loistava syysloma. Kierrettiin reilun 40 vaihtarin kanssa bussilla pohjoissaarta. Hieno reissu, hienoja maisemia ja paikkoja seka loistavaa seuraa. Reissussa oli mukana 5 (!) muuta suomalaista vaihtaria ja siitakos se riemu repesi. Kylla oli jarjettoman terapeuttista paasta jonkun kanssa puhumaan ruisleivasta ja saunasta ja kunnollisista juustohoylista. Suomea ei keskenamme puhuttu, muuten kun sinne tanne muutamia sanoja ripotellen. Taisi silti tarttua jostain mukaan entista vahvempi suomen aksentti, host dad Rick kyseli matkan jalkeen, etta puhuitkos koko matkan suomea kun englantis on noin paljon taantunut. =D
Talla reissulla paasin vihdoinkin toteuttamaan sen paljon uhatun benji-hypyn (tota "suomenkielista" sanaa en kylla tajua, kun se on englanniksi bungy). Hyppy ei ollut mistaan rumasta nosturista kuten Suomessa yleensa, vaan kirkkaan turkoosin joen ylapuolella. Vaikka olinkin melko hermona, ei se hyppy ollut niin paha kun luulin. Suunittelin kiljuvani koko alasmenomatkan, mutta happi loppui puolimatkassa. Veri pakeni paahan ja adrenaliini virtasi. Hypyn jalkeen oli todella energinen olo, tuntui, etta olisin pystynyt mihin vaan. Tekisin sen uudestaan milloin tahansa. Aiti suuttui, kun luvatta tallaisia menin loikkimaan. Bungyn riskit on kylla oikeasti ihan olemattomat, en laske sita miksikaan extremehurvasteluksi. Sellainen ongelmahan tassa on, etta nyt kun hypitty seka laskuvarjon etta kumikoyden kera, pitaa keksia jokin uusi tempaus... Ideoita?
Meikalikan Uuden-Seelannin elamaa on enaa alle kaksi kuukautta jaljella. Olen asunut taalla liki kymmenen kuukautta. Tuntuu ikuisuudelta. En halua ajatella kotiinpaluuta. En voi kuvitellakaan, etta kahden kuukauden paasta kavelen taas kesaisella Reskalla. Toisaalta alkaa kaiken maailman saannot ja rajoitukset rassata niin paljon, etta oikeastaan odotan jo sita kotoista vapautta. Tunnen olevani vahan liian vanha tahan isantaperhesysteemiin. Tunnetusti kun jonkun toisten lasten peraan katsoo viela tarkemmin kun omien... Kuinka arvostankaan sita, etta kotona omat vanhemmat luottaa muhun taysin. (Vaikka ehka sekin on muuttunut muutaman luvattoman hullutuksen seurauksena.)
Viimeinen jaksoni Motueka Highssa rullaa parhaillaan. Ainoa asia, mika koulussa suuresti innostaa on Outdoor Education. Taman jakson aiheet on caving (en kertakaikkiaan osaa suomentaa sita, "luolailu" tuskin on suomea) ja survival tramping eli selviytymisvaeltaminen. Cavingissa opetellaan ankemaan entista pienemmista kivenkoloista (onneksi en ole klaustrofobinen) ja kiipeamaan ja laskeutumaan koysien varassa. On koulussa myos onneksi draama, joka jaksaa kiinnostaa. Kesakuun loppuun on valmistumassa iso musikaalinaytelma, johon ottaa osaa varmaan puoli koulua. Itse nayttelen ylisuojelevaa lihavaa italialaista aitia, venalaista bilehiletta ja humaltunutta saksalaista. Kuukauden paasta on koulun koko vuoden odotetuin tapahtuma, ball eli tanssiaiset. Teemana tana vuonna Moulin Rouge. Common roomissa ei oikein muusta enaa puhutakaan, kun etta kuka menee kenenkin kanssa, kella on mikakin mekko ja kuka meikkaa kenet. Itsellani on onneksi jo pari, puku ja kampaaja, eli homma on suurimmaksi osaksi hanskassa.
Pinnistelkaa nyt siella viela ne vikat kouluviikot. Nauttikaa kevaasta, taalla sen kun kylmenee ja pimenee.
