Syysloma, hiphei!

Siella pain alkaa ymmartaakseni olla ihana kevat, taalla syksyyntyy minka kerkiaa. Iltaisin on enaa ulkona noin kuusi astetta lamminta. (Eli se niista ihanista lampimista kesaoista.) Nykyinen kotitalo ei ole niin jaakylma kuin edellinen, mutta kylla olen sahkopeitolle ja kuumavesipulloille kiitollinen. Fleecepyjamankin etsin komeron pohjalta taas kayttoon.

Koulusta on nyt kahden viikon syysloma, eli ensimmainen jakso on ohi (kouluvuosi on jaettu neljaan jaksoon). Melonta oli se isoin juttu tassa jaksossa. En ma sita ESKIMOkaannosta (inuiitit ei osaa kaantya) joessa saanut onnistumaan, mutta haittaako tuo. Jos nyt enemmankin melonnasta innostun, niin voihan sita vaikka Suomessa sitten. Huomenna lahden 11 paivan vaihtarireissulle, kierretaan bussilla pohjoissaarta ristiin rastiin. Aika huolestuttavaa on se, etta sen reissun jalkeen olen kiertanyt Uutta-Seelantia enemman kuin Suomea. No, kotiseutumatkailua ehtii harrastaa sitten vanhana, kun ei voimat riita ulkomaille lahtoon.

Lennyn kanssa sujuu (tietenkin) tosi hyvin. Lennyn perhe on saksalainen, mutta ne on asuneet taalla yhdeksan vuotta. Tykkaan olla niilla ihan hirveasti, niiden koti tuntuu jotenkin niin tutulta ja eurooppalaiselta. Niilla on mehumaija ja kunnon juustohoyla, mita uusiseelantilaisilla ei kellaan ole. Ja samanlainen piparipurkki kun meilla Suomessa kotona. Lennyn koko perhe on aikamoisia hippeja, niilla on kahdeksan lasta, rehottava puutarha ja pihassa iso tiipii. Lennya itseaan kuvailisin ehka parhaiten sanalla amishippi. Silla on isot stereot, seinalla mersun merkki ja Buddha-juliste ja huoneen nurkassa didgeridoo. Ota siita nyt sitten selvaa! Lenny tayttaa muutaman viikon paasta kahdeksantoista. Lenny on myos Motueka High Schoolissa, tutustuttiin Outdoor Education-kurssilla. Tulevaisuudessa Lenny toivoo tekevansa jonkinlaisia eraoppaan hommia. (Mitenka tama eraopasteema nouseekaan teksteissani niin usein!)

Niin siis mitenka ma nyt tallaisen nuoren miehen kanssa yhteen paadyin. Luulin aina, etta mun unelmatyyppia olisi sellainen pari vuotta vanhempi, mua fiksumpi yliopisto-opiskelija. Eli siis Lennyn vastakohta. Kuten joku edellista tekstia kommentoikin, olen joskus sanonut, etten voisi kuvitellakaan seurustelevani, jos tiedan, ettei se homma johda mihinkaan. Jos jarkeva olisin, enhan ma tassa vaiheessa seurustelua aloittaisi, mahan tulen ihan kohta kotiin. Tiedan, etta tama juttu Lennyn kanssa tekee kotiinlahdosta entista vaikeampaa. En vaan ihan totta jaksa ajatella sita nyt. Eiko osa nuoruutta ole juuri se, etta eletaan tata hetkea? Haluan olla nuori ja vapaa ja nauttia tasta paivasta murehtimatta huomista. En halua vanhana muistella elamaani ja harmitella, etten koskaan uskaltanut todella elaa, kun aina pelkasin seurauksia.

Kypsaa?

Taysi-ikaisyys saavutettu, mitapa tassa silti turhia aikuistumaan. Kuvasta voitte ehka paatella, etta olen uuden poikaystavan itselleni haalinut. Sanotaanko vaikka, etta se oli mukava synttarilahja. Tiedan, ettei mulla ole kuin kolmisen kuukautta vaihtariaikaa jaljella, mutta en silti nae seurustelussa mitaan pahaa. Molemmat tietaa pelisaannot eika elata mitaan naiveja unelmia yhteisesta tulevaisuudesta. Lennyn filosofialla: "Better to have a short time than no time at all."

Eilen vietettiin 18-vuotissynttareitani Lennyn luona. Koska olen aiemmin tanne blogiin valittanut, etten jaksa ainaisia teinikannaysselostuksia, taytyy varoa, etten nyt itse sellaista kirjoita. Sanotaanko nyt vaan, ettei ollut mitkaan mehukestit. 18 taytetaan vain kerran, eiko. Porukkaa oli paikalla runsaasti, koulussa oli levinnyt sana synttaribileista. Paivansankari itsekin oli jonkinlaisessa laitamyotaisessa. (Jo oli aikakin mun ekat kannit kokea?) Ei mikaan negatiivinen kokemus, liikaa en juonut, mutta tarpeeksi. Kun en mikaan alkoholin suurkuluttaja ole, melko pienikin annosmaara ehtii vaikuttaa. Takalaiset pippalot lahtee kuulemani mukaan aika helposti kasista, mutta onneksi Lenny asuu sen verran kaupungin ulkopuolella, ettei sinne satunnaisia ohikulkijoita juuri eksynyt. Ihana huomata, kuinka paljon hyvia kavereita mulla on. Ei mitaan ikuisia sydanystavia, mutta sellaisia, joiden kanssa on mukava viettaa aikaa.

Lain silmissa aikuinen, tasta jatketaan. Mulla ei ole enaa mikaan kiire aikuistua, mikas sen parempi ika kuin kahdeksantoista.

(ps. Kommenteissa saa aina olla rehellinen, kriittinenkin. Aina ei tarvi myotaillen myhailla.)

Kahtaalla muttei ahtaalla

Hamminkia (?) herattaneen aprillitekstini jalkeen lienee aika kertoa, mita mulle oikeasti kuuluu. Fiilikset ei ole enaa lainkaan niin anti-Suomi kun muutama viikko sitten. Aion vaan tehda juuri niin kuin moni on ehdottanut, eli tuoda seikkailut Uudesta-Seelannista Suomeen. Ei kukaan sanele, etta mun on Suomeen palatessa harrastettava samoja juttuja kun ennenkin. En ehka tehnyt aivan selvaksi, mita tarkoitan "uudella ja vanhalla Kaarenilla." En ma persoonaltani ole mielestani muuttunut, silta osin olen se Kaaren, johon olette tottuneet. Mika on muuttunut suuresti on tulevaisuuden suunnitelmat ja ylipaatansa kaikki se, mita elamaltani haluan. Muuttunut on ajatteluni siita, mita ma voin saavuttaa ja mita en. Uskaltanen myos sanoa, etta tiukkapipo on loystynyt melkoisesti, ellei kokonaan hukkunut. Paa on taynna kaikkia ihania tulevaisuuden suunnitelmia, matkustamista, erailya, vaelluksia, seikkailuja. Ma saan olla ja tehda juuri sita, mita haluan.

Tunnustus

Taalla paassa ollaan oltu asiasta hissukseen, ainakin nyt taysi-ikaisyyteeni asti, mutta Suomen paahan uskallan aiheesta kertoa. Olen nyt jo jonkin aikaa seurustellut entisen Outdoor Education opettajani kanssa (silloinen Mr. Russeck, nyt mulle ihan vaan Sam). Opettajan ja alaikaisen oppilaan seurustelua tuskin katsottaisiin hyvalla nain pienella paikkakunnalla, siksi me ei suhteestamme kovaan aaneen viela retosteta. Keskinaista kiinnostusta oli ilmassa jo viime vuoden Outdoor Ed-kurssilla, mutta kunnolla tutustuttiin tammikuussa Samin vetamalla kalliokiipeilykurssilla. Lempi leimahti ja tassa ollaan. Aikamoinen ikaerohan meilla on, mutta Samilla on aiemminkin ollut nuorempia tyttoystavia, joten en nae sita ongelmana. Paljon on mietitty yhteista tulevaisuutta ja taalla Uudessa-Seelanissahan se on. 18 taytettyani aion jattaa vaihtariohjelman ja otan vastaan Samin mulle jarkkaaman eraoppaan homman, ainakin nyt joksikin aikaa. Mikas sen parempaa, saan nauttia luonnosta ja hyodyntaa kielitaitoani. Matkustellakin aiotaan yhdessa aika paljon, reissuista ei vaan voi tehda liian pitkia Samin 4-vuotiaan tyttaren takia.

Vahan mietin, etta uskaltaisinko tata teille kertoa, mutta paatin, etta on vihdoin aika olla rehellinen, ansaitsette sen. Ihan turha yllapitaa luuloja, etta olisin Suomeen palaamassa ensi heinakuussa. Taalla mun sydan ja koti on.